Haaveita toteuttamassa Seida Sohrabi

Kurdi- ja pakolaistaustainen Seida Sohrabi on matkalla maineeseen ja poikkesi sillä tiellään myös Filosofisen Kokoomuksen vieraaksi. Lämpimät kiitokset Seidalle mukavasta ja todella mielenkiintoisesta illasta! Saimme paljon uusia ajatuksia herättävää tietoa todellisen kokemusasiantuntijan elämästä ja ajattelusta.

Seida oli pieni lapsi tullessaan perheensä kanssa kiintiöpakolaisena Vaasaan. Sieltä tiet ovat kulkeneet Turkuun ja myöhemmin Helsinkiin, jossa tämä valtiotieteiden maisteri on poliittisella urallaan noussut kaupungin varavaltuutetuksi. Aikoinaan Seida pohti lukioon pääsyä saavuttamattomaksi unelmaksi oman vaatimattoman taustansa vuoksi. Sama toistui Seidan pohtiessa yliopisto-opintoja. Nämä ja moni muu tavoite on kuitenkin toteutunut uutteralla työllä, rohkeudella, avoimuudella ja uskolla omiin mahdollisuuksiin.

Haaveet ja mahdollisuus valita

Seida kertoi tarinansa siitä, kuinka tuli lapsena Suomeen ja mitä kaikkea hän on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt kokea ja tehdä. Suomessa ihailtavaa on erityisesti mahdollisuus tehdä vapaita valintoja ja rakentaa omaa elämää ilman, että sukupuoli asettaisi sille rajoituksia.

Saimme kuulla järkyttävästä kurdien kohtelusta Lähi-Idässä ja siitä, kuinka kansat jaetaan ja jopa sukulaiset voivat joutua taistelemaan toisiaan vastaan. Kuulimme myös kuinka vahvemmat tai ainakin voitolla olevat joukot paitsi tappavat myös raiskaavat alistaakseen ja nöyryyttääkseen altavastaajiksi jääneitä.

Suomalaiseen yhtenäiskulttuuriin ja pitkään rauhanaikaan tottuneille pakolaisten tulo maahan aiheuttaa monenlaista kipuilua. Söpöjen pikkutyttöjen ja aikuisina eksoottista naiskauneutta tarjoavien pakolaisten maahantuloa eivät suomalaiset katso pahalla, mutta ne miehet! He tulevat ja vievät naisemme.

Olemme vahvemman vallan ytimessä yhtä aikaa monella tasolla. Vahvemmat kansat raiskaavat niin miehiä kuin naisia osoittaakseen valtaansa. Patriarkaalisen uskonnon tukema ajattelutapa ohjaa pakolaismiehiä Suomessakin käyttäytymään kuin naiset olisivat vain kauppatavaraa ja jonkun miespuolisen omaisuutta. Tyttöjä lähetetään silvottaviksi entisiin kotimaihin perinteiden velvoittamina. Seidan kaltaisia vahvoja perinteiden kahleista murtautuvia tulee lisää, mutta muutos on hidasta ja sen kestäessä monet joutuvat kärsimään.

Velvollisuuksien ja vastuun käsitteet kotouttamisessa

Kuinka kotouttaminen Suomessa onnistuu? Seida kritisoi Kela-etuuksien tarjoamista pakolaisten omankielisten virkailijoiden avustuksella. Sosiaalituilla eläminen on vieraasta maasta ja kulttuurista tulevalle huomattavasti helpompi ja houkuttelevampi vaihtoehto kuin kielenopiskelu, työnteko tai ammattiin opiskelu. Velvollisuudet ja vastuut tulisi tehdä pakolaisille ja maahanmuuttajille selväksi. Kristillisen uskonnon pohjalle rakentuvassa yhteiskunnassa ja ajatusmaailmassa kansalaisten tulee työtä tehden ansaita taivaspaikkansa.

Kotoutumiseen ja maahanmuuttajien vuorovaikutukseen ns. kantaväestön välillä liittyy monenlaisia kysymyksiä, joita ratkotaan usein myös julkisuudessa. Kuka tuntee missäkin yhteydessä turvattomuutta, aiheuttaako lautapeli traumoja tai saako käyttää n-kirjaimella alkavaa sanaa. Vaikka samasta kulttuurista tulevien asuminen lähellä toisiaan kuulostaa mukavalta, on integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaa sitäkin tärkeämpää. Tämän vuoksi asuminen tulisi järjestää siten, että vaikkapa hiekkalaatikolla on mahdollisuus harjoittaa asuinmaan omaa kieltä. Se on eräs tapa oppia kieltä ja päästä osaksi yhteiskuntaa.

Omassa hyvinvointiyhteiskunnassamme elää rinnakkain monenlaisia katsomus- ja uskomusjärjestelmiä eikä yhteenottojen mahdollisuutta voida täysin sulkea pois. Samalla kun meillä on tullut ajankohtaiseksi keskustella sukupuolten häivyttämisestä, maahan virtaa väkeä, joiden mies- ja naiskuva on tuhansien vuosien takaa. Mitä kotouttamisen hyväksi voidaan tehdä varhaiskasvatuksessa, peruskoulussa ja työpaikoilla? Miten kukin meistä voisi myötävaikuttaa kulttuuristen erojen kutistamiseen ja rinnakkain elämisen edistämiseen?

Seidan tulevaisuuteen katsova, iloinen ja avoin mieli sulattaa suomalaisten jäyhää kuorta. Hänen työnsä kulttuurien yhteensovittamisessa jatkuu. Toivomme Seidalle menestystä niin hänen työssään kuin politiikassa!

Sauli Solhagen

joulukuu 12, 2021

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *